sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Syy miksi lopetin juhlahössöttämisen

Oon kertonut varmaankin ainakin kaksikymmentä kertaa ystävilleni sen, kuinka leivoin erään synttärikakun. Tuo kyseinen kakku oli siitä hauska, että siitä tuli hempeän mintun sijaan hupsistarallaa myrkynvihreä, koska jossain mielenhäiriössä vakavasti kuvittelin, että ruskeasta suklaamoussesta voi värjätä kauniin väristä ja vaikka kovasti ja ihan tosissani yritin leipoa hienon kakun, unohdin kananmunat ja vasta tuijotellessani uunin likaisen lasin läpi lässähtänyttä kakkua, muistin unohtaneeni ne. Hermoromahdus. Voi nyt vittu. 


Voitte sitten joskus kiittää muistotilaisuudessani  "hälläväliä" elämänasenteestani sitä munatonta, myrkynvihreää ja lässähtänyttä kakkua, koska kyseisen kakun myötä aloin vihaamaan suorittamista täydellisyyttä tavoitellen niin paljon, että olen kieltäytynyt leipomisesta ja juhlahössötyksestä x määräksi aikaa. Vaikka eihän se niin justiinsa ole vaikka munattomia kakkuja leipookin. Moni muu munaton on kaksinverroin ärsyttävämpää.

Oon mieheni mukaan raivoleipuri, joten ehkä parempi etten jatkossakaan mene keittiöön raivoamaan ja viskelemään vispilöitä. Ainakaan ennen kuin olen toipunut tästä kakkutraumastani. 



Viimeiset kaksi poikani synttärikakkua oon tilannut valmiina taitavalta leipurilta ja maksanut itseni tyytyväiseksi. Aikaisempia kakkuja en edes muista. Leivoinko niitä itse? En tosiaan tiedä. Ehkä ne olivat niin mitäänsanomattomia itse tuherrettuja kakkuja, että olen unohtanut. Syytän äitiyden ja vauvavuosien myötä haparoitunutta muistia, joka tosin edelleen sujuvasti loistaa poissaolollaan vaikka lapsi on jo neljä. 

Kun lapseni ilmoitti haluavansa 4-vuotissynttäreilleen luurankoteeman huokaisin helpotuksesta. Siinä missä ennen puin lapseni yhteensopiviin Gugguun printteihin ja suunnittelin asua viikkoja ennen the daytä, kaivoin nyt H&M:n luurankokuosisen yöpuvun kaapista ja tosiaan – lapseni pukeutui juhlissaan yöpukuun. Hälläväliä. Tarjosimme vieraille Ikean hodareita naamioiden omien ruokiensa tekemisen "DIY hodaripöydäksi". Kakun lisäksi ostin pussin karkkia ja popcornia, enkä edes sitä kattilassa poksautettavaa mallia. Juhlahössöttämisen aika on ohi ja kelvollinen sekä mahdollisimman helppo riittäköön. 


Tämän vuoden synttärijuhlista viisastuneena ensi vuonna diy ruoat tarjoillaan kertakäyttöastioilta, koska joku vieraistamme taisi syödä kakkua keittolautaselta lapseni leveällä Nalle Puh - lusikalla. En varmasti osta yhtäkään lisäastiaa juhlien järjestämistä varten, enkä taatusti vietä lapseni syntymäpäivää keittiössä raivoten  tai stressipallona pyörien. Leivomme silloin kun lapseni pyytää, ihan huvikseen vain, ilman paineita onnistumisesta. Kerran muuten siinäkin epäonnistuttiin kun käytimme leipomiseen öljyä, jossa oli tietämättäni aikaisemmin paistettu ranskalaisia rasvakeittimessä. Ranskalaisten makuisia kaurakeksejä – hälläväliä!

lauantai 27. huhtikuuta 2019

Olisi pitänyt lopettaa paskan maistelu heti alkuunsa


Viime keväänä makasin päivän valoisat tunnit sängyssä silmät auki ja pimeät tunnit silmät kiinni. Popsin masennuslääkkeitä ja lapseni vitanalleja. Odotin kesän aurinkoisia päiviä, rantaveden kimallusta ja sitä ihanan, tavallisen tylsää normaaliuden tunnetta. Mikään ei tuntunut miltään, jos joltakin niin ahdistukselta. Aloitin maalauksen ja sisuunnuin maalaamaan niitä yhden taulunäyttelyn verran.


Työpsykologin vastaanotolla edessäni oli kolmekymppinen mies, josta ensisilmäyksellä olin jo tehnyt johtopäätökseni. Siitä huolimatta ensimmäisellä kerralla istuin hanat auki, viimeisellä kerralla naurahdin ovesta lähtiessäni, etten itkenyt puoliakaan ensimmäisen käynnin kyyneleistä. Ymmärsin olevani väärässä työpaikassa ja ehkä täysin väärällä alalla. Henkeni hädässä olin juossut vastatuuleen, kun olisi pitänyt vaan oikeastaan lopettaa paskan maistelu heti alkuunsa. 


Tänä keväänä hain uudelle alalle opiskelemaan. Olen opetellut pitämään politiikasta, innostunut sijoittamisesta ja maalannut tauluja muiden kotien seinille. Olen opetellut hengittämään syvään ja kohauttamaan olkia jos vituttaa liikaa, rauhoittumaan ja olemaan tekemättä kaikkia niitä asioita, joilla ei oikeastaan ole mitään merkitystä. En pese ikkunoita, leivo synttäreille, miellytä muita tai lopeta kiroilemista. 

Ei kaikki paska onneksi keräänny vain yhteen putkistoon. Vaikka olen tuhlannut elämästäni neljä vuotta ammattiin, joka ei enää osoita itsessäni minkäänlaista ylpeyttä, on se osoittanut itselleni ainakin sen mitä ja mikä nyt haluan olla. Tähän hetkeen ja työpaikkaani olen varsin tyytyväinen, näen kuitenkin itseni tulevaisuudessa tekemässä myös paljon muuta. 



torstai 8. marraskuuta 2018

Tuli lapsi, paska ja peräpukamat

Oon miettinyt, että mitä ihmeessä mä enää tänne blogiin kirjoittelen. Koen, että äitiysblogien aikakausi on osaltani ohi, vai onko se aikakausi kokonaan ohi? Äitiysblogeissa pyörii samat aiheet kuin pyykit noroaikaan koneessa. Uudestaan ja uudestaan 10 syytä mistä tiedät olevasi äiti, 5 parasta asiaa äitiydessä ja 18 syytä miksi kaikki sukat ovat parittomia. Sinä taisit tulla tänne blogiin ihan vain paskan ja peräpukamien vuoksi, eikö niin?


Meistä jokaisesta – huomatkaa että viittaan myös itseeni – kuoriutuu äitiysfilosofeja täällä ruudun takana. Rutistamme ensimmäistään odottavista naisista odotukset peräkautta pihalle paasatessamme, kuinka odotusaika ei todellakaan, ainakaan, ikinä ole sitä mitä sen odottaa olevan ja vauvat ei ainakaan koskaan ikinä vain nuku, syö ja kakkaa. Ja niskakakat on oikeasti niin hirmuisen hauska juttu, että siitä kerrotaan kaikille sukulaisille ja sitten nauretaan kun Kellervo pissasi vielä neuvolatädin päälle. Hah-haa, eritejutut on aina muodissa. Voi noita mussukoita. 



Sitten me äitiysbloggaajat kerromme, kuinka jokainen äiti on täydellinen äiti omalle lapselleen ja jokainen tietää mikä on parasta omallensa, koska herramunjee onhan se itse omasta munasolusta kasvatettu ja itse omasta toosasta ulos pullautettu. Vähän yksi siittiö avusti, mutta ei me puhuta siitä paitsi isänpäivänä, koska me äidit – me äidit ollaan susia ja voimanaisia ja tiikeriraitoja ja kaikkia kissaeläimiä, paitsi kissoja sängyssä, koska lapsiperheissä ei seksiä ehditä tai jakseta koskaan tai ikinä, paitsi kerran pikkukakkosen aikaan viime vuonna. 


Ollaan kaikkea sitä, mitä yksikään mies ei, paitsi vuoden isä joka teki aamupalaa sänkyyn ja leikki lapsiensa kanssa. Kerran kehtasi mieskin valittaa kuinka synnytys on rankkaa ja se oli entinen kivitetty mies se. Synnytys on voimauttavaa, mahtavaa, upeaa, kamalaa ja ihan perseestä, niin kuin ne peräpukamat jotka tuli kun synnytettiin lasta ja paskaa. Sanoinhan – ne eritejutut taas. 

Vähintäänkin joka viidennessä postauksessa puhutaan siitä, että äiti unohti kuka on tai mitä tekee, koska tyypillisesti synnytyksen yhteydessä synnytetään myös osa aivoista – siis ainakin minä, mutta uskoisin että myös sinä, koska sinäkin olet joskus löytänyt kaukosäätimen jääkaapista, mikrottanut kahvia, unohtanut lapsesi johonkin (heh) tai unohtanut minkä ikäinen olet. 


Sen lisäksi, että jokainen äiti aina niin kovasti on ja tavoittelee itse täydellisyyttä, muistamme kuitenkin kertoa ettei sellaista olekaan olemassa kuin täydellinen. Voi vitsit, kun luomusose, tissit, maitoviikset ja korvatulehdukset, höpötihöö. Parisuhde, aforismi, live, laugh ja love. 
Ei mulla muuta, ei tässäkään taas ollut mitään järkeä. Ootte ihania, moi!