Kaksplus.fi

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Kukaan ei tägää kuvaansa #perheriita tai #peräpukamat

Mitäpä jos voisitkin olla just sitä mitä haluat? Oikotie onneen löytyy filttereiden ja suodattimien kautta somesta. Voit näyttää vain parhaat palat, antaa ymmärtää ja jättää väärät olettamukset korjaamatta. Voit napata selfien naapurin talon edessä, rajata lattialla vallitsevan kaaoksen pois, ottaa kuvan kukkakaupan kukista, postata kuukauden takaisista herkuista ja ottaa asukuvan kaupan sovituskopissa. Saat olla enemmän ja paremmin. Hienoa vai hullua?


Somessa halutaan olla inspiroivia, innostavia ja jakaa elämän huippukohtia - ja tietysti, saahan se niin mennäkin. On kuitenkin hyvä tiedostaa se, että kukaan ei kuvaa paskaa. Kuvatulvaa selatessa tuplaklikataan niille, jotka vetoavat, koskettavat, näyttävät ihanilta tai hauskuuttavat. Kuinka moni tykkäisi kuvasta, jonka kuvateksti kertoo perheessä kiertäneestä norosta, surkeasta palkasta tai siitä kuinka joku karjui lapselleen? 

Joskus on vaikea olla tyytyväinen omaan sen hetkiseen, kun naapurissa on valokuitu, viimeisimmän dropin kaikki lastenvaatteet, koti kolmessa kerroksessa, isommat pakarat ja ne hymyilee joka kuvassa. Kuvan lisätessään se naapuri ei kuitenkaan kirjoita saatesanoiksi #perheriita, #helvetinperäpukamat tai #luottokortilla. Asiat joita hävetään jätetään kertomatta ja hups - kuinka niitä ei olisikaan. 


Tavallisuus on nykyään jotakin, mistä monet tuntuvat pyrkivän pois. Ei haluta olla tavallisia, tasapaksun mallisia kahdeksasta neljään työtä tekeviä. Arki ei ole someseksikästä. Prismaperhe on monelle kirosana ja kotihoidontuella eläminen on vähemmän hienoa. Vuokralla asutaan vähän sillain häveten ja harvempi yrittää inspiroida #alesikanautajauheliha -tägillä. Hulppeus, onnellisuus ja materia saa enemmän tykkäyksiä. 

Mä käytän itse Instagramia paljon ja se on mun lemppari somekanava. Kauniit, inspiroivat, mutta myös normaalia arkea näyttävät tilit saavat multa sydämiä. "Helmoissa" on kuitenkin munkin kohdalla vain pintaraapaisu siitä, mitä elämä ja arki kokonaisuudessaan on. Käytän filttereitä, muokkaan kuvia ja käytän kohdennettuja tägejä. En ota kuvia töissä, kaupan jonossa tai makaronilaatikosta uunissa. Kirjoitan sellaisia asioita joita just sillä hetkellä mielessä pyörii, oli se sitten taaperon perseily tai onnen hetki. Jätän kuitenkin mainitsematta kuvaan kuulumattomat asiat, kuten vaikka ne peräpukamat ja riidat. 



Minkälainen somen käyttäjä sä oot? Mikä saa sun tuplaklikkauksen?

torstai 8. helmikuuta 2018

Kuinka ohittaa raivoava lapsi julkisella paikalla?

Me kotiuduttiin juuri laivalta. Reissu oli kokonaisuudessaan hyvä ja ihana, mutta tiedättehän uhmaikäiset - ne osaa uuvuttaa. Hepulin syiksi nyt saattaa riittää vain väärän värinen paita, se että aurinko paistaa ulkona tai se, että rattaissa on neljä pyörää.


Eilen illalla jokin virheilmoitus iski taaperoomme. Tornadon aiheet olivat ilmassa. Kuvitelkaa sellainen keinuun sidottu moottorisaha, joka on teipattu megafoniin. Vauhtia keinulle antaa mikä tahansa mitä aikuinen suustansa päästää. Itse veikkaan väsymystä syyksi, mutta taaperon itsensä mielestä raivon syy oli se, ettei hän päässyt tanssimaan. Nostin lapsen syliini ja lähdin marssimaan rauhallisempaan paikkaan.

Tätä tilannetta todisti nainen, joka piti korviaan ja antoi samalla mulle niin halveksivan katseen päästä varpaisiin kuin ikinä pystyy kuvittelemaan. Mieleni teki mainita jotain karsinaeläimistä, mutta oon aikuinen tai yritän kovasti ainakin. Tyydyin vain tuijottamaan takaisin vihaisesti.

Me ei oltu hienossa ravintolassa, täydessä ruuhkabussissa tai kylpylän rentoutumisaltaassa vaan portaissa matkalla laivan hyttiin. Ymmärrän, että huutavat lapset voi vituttaa, mutta gimme a break. Kävele ohi, äläkä suututa enempää kiukkuista äitiä. 





Kuinka sitten raivoava lapsi ja tämän vanhemmat kannattaisi julkisella paikalla ohittaa? 

Esimerkiksi vain kävelemällä ohi? Jos tilanne näyttää mahdottomalta, voit näyttää myötätuntoa. Myötätunto kasvoilla näyttää päinvastaiselta kuin halveksunta. Jos olet epävarma miltä myötätunto näyttää, voit ohittaa tilanteen myös täysin neutraalilla naamalla. Joskus myös jämäkkä pään nyökäytys voi viestittää, että "kyllä se siitä". Rohkein tarjoaa apua, mutta tämä ei ole vaatimus normaalille suomalaiselle vuorovaikutukselle. Pliis, älä nyt ainakaan katso kuin kevätauringon sulattamaa koirankakkaa. 

tiistai 6. helmikuuta 2018

Muutto uuteen kotiin ja surkeiden sattumusten sarja

Muutettiin viime kuun lopussa isompaan asuntoon. Muuttokuorma alkaa nyt pikkuhiljaa olemaan purettu. Tavarat pyörivät tosin lattialla laatikoiden sijaan, mutta sehän nyt ei oikeastaan ole mitään uutta. Oon heittänyt julmetusti tavaraa roskiin, vienyt kiertsiin ja myynyt Facebookin kautta. Vanhasta kämpästä paljastui aivan kammottavat määrät pölyä ja silppua kun huonekalut oli kannettu ulos. Kun oli aika siivota vanha koti, makasin itse kuumeessa kotona ja mies sai hoitaa siivouksen yksinään. Se olikin tautien enkka vähään aikaan, koska sain kolme melkein yhden hinnalla; nielutulehdus, silmätulehdus ja poskiontelotulehdus ja tadaa – muuttoviikolla!



Uudessa kodissa kuivataan vessan kosteusvauriota, joka paljastui samalla viikolla kun me saatiin avaimet käteen. Kuinkas muutenkaan. Oon vauhkonnut puhelimessa oikeen emäntänä ja esittänyt tietäväni paljonkin vessaremonteista. Onneksi homma menee yhtiön takuukorjauksen piikkiin, joten meille ei tule harmia, mitä nyt suihkussa ei voi käydä. Kuka tommosta luksusta osaisi kaivatakaan kun puhaltimet puhaltavat trooppista ilmaa vessassa niin, että pelkkä pöntöllä istuminen saa hikoilemaan. Onneksi mummola on naapurissa.


Sisustuksen suhteen moni asia on mennyt uusiksi. Kokosin viinihyllyn saksilla ja naulasin ensimmäisen taulun seinälle pinkillä vasarallani. Missä pinkki ruuvimeisseli on, sitä ei tiedä kukaan paitsi ehkä taapero. Kokovalkoiset huonekalut ja beiget sisustustyynyt saivat mukaansa mustaa, vaaleanpunaista ja liilaa. Niistä sitten joskus lisää.

Lähdetään ihan just matkoille ja kuulkaa, ihan Ruotsiin asti. Ei tarvi kadehtia. Paetaan sotkua ja kaaosta, niin kun se nyt mitään auttaisi. Lomakin on palkatonta. Tulisiko joku laittamaan tavarat paikoilleen kun ollaan poissa? Niin ja koska äitini on kuitenkin tämän julistuksen myötä huolissaan, niin varkaat; ottakaa huomioon, että kamera, joka taitaa olla kallein tavarani on matkassa mukana. Ei ole mitään varastettavaa, mutta jos käytte niin viettekö ne kierrätyskeskukseen menevät tavarat samalla? Kiitos!

P.s uusi koti on ihana, muttei koskaan edustuskunnossa. Enkä jaksa esittää, että se olisikaan.