Kaksplus.fi

tiistai 26. joulukuuta 2017

Epätäydellistä ja hiton tylsää.

Lähiaikoina moni mun seuraama blogi on lopettanut. Samaa oon miettinyt itsekin. Tuntuu ettei oikeen ole enää mitään tähän blogimaailmaan annettavana. En silti ole lopettamassa, en ihan vielä. Lapset kasvavat ja aikataulut tiivistyvät. Aika ei riitä. Mielenkiinto on vähissä. Kuvat ovat pääasiassa pimeitä, tärähtäneitä ja päivän kohokohta on kahvitauon pulla. Kahvitauon pullasta on paha vääntää tutorialia, diy-ohjetta tai 5+1 syytä rakastaa -postausta.


Jotta somessa ja blogimaailmassa pärjää pitää olla joku selkeä juttu millä erottua. Kauniit kuvat, vaaleat kodit ja hauskat jutut houkuttelevat seuraajia. Mitäs sitten kun on vain tämmöne tavallinen työssäkäyvä äiti, eikä edes mikään menestynyt uraäiti? Ihan perus kasista neljään työtä ja silti kuun lopussa vähiin käyvä tilisaldo. Täytyisi oikeasti tehdä hommia erottuakseen miljoonan blogin joukosta. Someen käytetty aika ei enää tunnu tärkeältä kun pikkukakkosen jälkeen kuluu silmänräpäys seuraavaan työpäivään.



Kaikki hupsun hauskat juttuset äitistereotypioista ja lapsiperhe-elämästä on jo kirjoitettu. Mä en jaksa taipua siihen yhteen, ainoaan ja oikeaan äitimuottiin yhtä tosissani kuin kotiäitivuosina. Mua ei enää naurata "tykkää jos sinäkin vaihdoit vaipan tänään viisitoistatuhatta kertaa" -jutut, koska me äidit ollaan oikeasti paljon enemmän kuin mediassa tykätään lokeroida.

Vähän huomaamatta oon luopunut lähestulkoon jokaisesta kasvatusperiaatteesta, mitä joskus kaavailin. Mikään ei ole enää täydellistä ja loppuun asti mietittyä. Meidän elämä on blogimaailman mittapuulla hiton tylsää. Tehdään niin kuin ehditään ja yritetään syödä kasviksia edes joskus. Jos ohikulkevat mummot pyrkivät antamaan kasvatusneuvoja, kysyn, että milloin sopis tuoda hoitoon. Välillä äyskin takaisin. Menetän hermoni uhmailijaan tsiljoona kertaa päivässä, vaikka tiedän paremmin. Kiintymysvanhemmuuden Facebook-ryhmä istuu mun olkapäällä hiljaa tuomitsemassa. En kierrätä, syö luomua tai urheile. Joskus ostan smoothien ja otan siitä kuvan.



Tavoitteellisuus on tippunut blogista pois. Ehkä se näyttäytyy teille hyvänä tai sitten huonona. Tiedä sitten. 

Vuonna 2018 en yritä tavoittaa postauksillani ketään muita ku just sut siellä. Lupaan myös kiroilla enemmän ja kaunistella vähemmän. Olla just sellanen kun oon. 


torstai 2. marraskuuta 2017

Kuinka selvitä arkiaamuista?

En tiedä. En listaa teille inspiroivia aamupalareseptejä tai kikkakolmosia. Täällä ei tehdä gurmeeta tai herätä rauhassa kirkasvalolampun kajastukseen. Joku pakkaa aamun tavarat illalla, tekee aamupalan valmiiksi jääkaappiin odottamaan ja herää niin aikaisin, ettei tarvitse säntäillä paniikissa. Minä en. Minä torkutan. Arkiaamuisin ei tarvita mitään spessua, vain pakollinen riittää ja se on hyvä niin. 


Oletteko te niitä ihmisiä, jotka keittävät aamuisin puuroa tanssien vai niitä, joiden lapset nukkuvat seuraavan päivän vaatteissa? Itse kuulun jälkimmäiseen kategoriaan – non-aamuihminen. Yökkäriksi me valitaan seuraavan päivän paita. Sukat sitä paria mitä sattuu löytymään ja housut: ne joissa on kaksi lahjetta. Kaapista ei edes löydy yökkäreitä.



Olen niitä äitejä, jotka passivoivat priorisoivat selviytymiseen ja istuttavat lapsensa heti aamutuimaan tapittamaan Lazy townia ja Teletappeja. Ei ole mitään juhlaa tai suloista sunnuntaiaamuista syödä aamupalaa sohvalla. Meillä se on ihan arkea, että heitän voikkarin lapselle ja se tapittaa lastenohjelmia samalla kun istun itse vessassa someistunnolla, etsin hukkuneita tavaroita tai kampaan naamaani. 


Valitse taistelusi. Jos poika (kyllä - poika) haluaa laittaa päiväkotiin kissapannan, hän laittaa sen. Jos hän haluaa eripari sukat, hän laittaa ne. Ja yleensä siinä vaiheessa kun ollaan päästy eteiseen ja omien töideni alkuun on puoli tuntia, alkaa väittely ulkovaatteista. Ain't nobody got time for that. Kissapantainen poika syliin, ulkovaatteet kainaloon, Salama McQueen reppu olalle ja autoon. Adjöö.

Kuinkas teillä?

P.s Tykkääthän blogin uudesta Facebook-sivusta jo?

perjantai 20. lokakuuta 2017

Äitiystävät ovat vain enterin päässä + arvonta

Äitiyden myötä monet vanhemmat ystävät ovat jääneet vähän omaan lukuunsa. Ruuhkavuosina on vaan yksinkertaisesti helpompaa istuttaa kaksi taaperoa maissinaksuineen samaan leikkikehään, kuin yrittää sovittaa lapsettomia menoja rattaiden ja potalla istumisten väliin. Vaikka tärkeitä ystäviä tietty edelleen ovatkin. Elämä on vienyt mennessään – välimatkat kasvavat, kaikki ovat työssäkäyviä ja muutenkin aikataulujen yhteensovittaminen on yksi monen eiein summa. 



Yllä olevat kuvat ottanut Julia @Sininen norsu ja samettikarhu -blogi

Kyllästyin joku aika sitten siihen, että istuin viikonloput ja monet illat kotona, koska samanhenkisiä ystäviä on enää kourallinen. Pistin viiniseurahakuilmoituksen yhteen äidillisten ryhmään, jonka seurauksena sosiaalinen elämä on taas piristynyt. Kukaan ei ymmärrä yhtä hyvin kuravaatteista tulevia hiekkakasoja, liberohelvetinklubikoodeja ja kauppojen autokärrytragedioita niin kuin toinen äiti. 

On siistiä, kuinka nykyään uusien ystävien etsimiseen ei vaadita kirjepalstaa, ovelta ovelle kiertelyä tai pelkästään kaihoisia katseita naapuripöytiin. Ihmiset ovat vain muutamien kirjaimien ja enterin takana – ihan niin kuin mulle tärkeät naiset – Kaksplussan verkostolaiset. Tärkeintä mitä blogi on mulle antanut, on ystävyyssuhteet ja vertaistuki.

Mistä päästäänkin kehnona aasinsiltana siihen kuinka oltiin reilu kuukausi sitten Kaksplussan verkostolaisten kanssa Kampin Radisson Blu Royal hotellissa juhlimassa Laitilan olutmaistelun ja viinin merkeissä. Jenni, Petra ja Nea tekivät ison työn tilaisuutta järjestäessään, ja minä paska en ole saanut aiheesta kirjoitettua sanaakaan. No, se oli semmoinen mukavan rento, lapseton, kovasti kuvattu ja shotillinen tilaisuus. Saatiin sieltä ihana goodiebag mukaan, joista mulle ylimääräiset on nyt Instassa arvottavana. Omakustanteisesti, ei ole yhteistyö, joten en vastaa jos posti hukkaa paketin tai toimittaa sen kolme vuotta myöhässä.



Klikkaa itsesi Instan arvontaan tästä