keskiviikko 11. tammikuuta 2017

"Älä laita sormea mun nenään." - iltavilli taapero

"Älä laita sormea mun nenään", sanoin äsken taaperolleni. Se tökkäsi sormensa mun sieraimeen aivan yllättäin kun istuttiin sohvalla kaikessa rauhassa. Yllätysmomentit lapset osaa kyllä kaikista parhaiten. Yllätys, osaan näin taitavasti. Yllätys, maito kaatui. Yllätys, x-asento lattialle. Yllätys, oon näin söpö. Yllätyyys!


Tästä nenänkaivuusta hetken päästä taaperon silmiin syttyi se sama kimmellys kuin isälleen, kun se keksii jotain vitsikästä. Se hivuttautui lähemmäs ja nuolaisi mun kättä, nauroi vielä oikeen räkäisesti päälle. Kun tyyppi huomasi, että mua huvitti sen virnistely ja pelleily, se nuolaisi uudestaan. Huudahdin samalla äänenpainolla Leoa kuin Vaahteramäen Eemeliä karjuttiin. Leeeoooo! Niin kuin kunnon aikuinen ja käytöstapoja kasvattava vanhempi tekisi, nuolaisin takaisin. Takaisinmaksu ja poika nauraa kätkätti ihan tikahtuen nauruunsa.

Iltavillien aikana taapero huusi naurunkiljahduksin "apua, apuaa" samalla kun juoksi isäänsä alasti pakoon keittiön ja eteisen väliä kädessään "kinkkuna", eli palvikinkun siivu. Koira juoksi taaperon perässä kinkun toivossa ja mä seurasin touhua huvittuneena. Lapset on niin hauskoja, erityisesti silloin kun ne ei yritä olla hauskoja. Välillä mietin kuuluvatko huutelut seinänaapurien puolelle, ja jos niin mitä ajatuksia lentelevät tavarat (*mukit, kengät, lelut), seiniin törmäilevät menopelit (** mopo, nukenrattaat, moppi) ja lapsen avunhuudot aiheuttavat? Ei täällä mitään ihmeellistä, ihan hippaa vaan. 


Peiteltiin poika sänkyyn. "Hyvää yötä Koira, Pikku ja Pupu. Hyvää yötä rakas Leo." Hyvää yötä kaikille tärkeille pehmoleluille. Pusut myös kaikille, tietysti. Vastaukseksi sain "rakas", sellaisella ihanalla pienen ihmisen pärisevällä ärrällä. Rakas. (Tämän jälkeen tapahtuivat vielä peittelyt vol 1, 2, 3... ja 13729 sekä iltalaulu x jokojoko alkaa äidin oma-aika?) 

10 kommenttia:

Kiitos kommentista! ♥