Kaksplus.fi

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kun arki ahdisti

Mä oon sellainen, että menetän yöuneni kun on paljon ajateltavaa. Stressaan pienistä asioista – olemattomistakin  ja ylianalysoin ihan kaiken. Muutama vuosi sitten mulle annettiin resepti kouraan kun kerroin lääkärille sivulauseessa unettomuuden kierteestä. Unilääke onneksi helpotti silloin, vaikkei se ollutkaan mikään kunnollinen ratkaisu siihen stressaamiseen. Ei se sitä stressin syytä poistanut, mutta sekin helpotti ajan kanssa eikä niitä lääkkeitäkään tarvinnut montaa kipaletta syödä. 


Oon nyt ollut työelämässä kesäkuun alusta. Kokopäiväistä ruuhkaista arkea ei ole siis monen muun mittapuulla just mitään. Silti mä oon viettänyt öitäni valvoen. Uni ei tule kun ahdistaa. Se on sellainen tunne, joka vetää vatsan ihan myttyrälle eikä helpota vaikka silmät sulkee. 

Ihan tarkalleen en pysty sanomaan mikä on ollut se suurin ahdistuksen aihe. Ehkä se on tämä kokonaisvaltainen muutos arjessa, joka tuli rytinällä kahden viikon varoajalla. Aamuisin oon tsempannut itseäni ajatellen, etten ole luovuttaja luonteeltani. Silti tänään kyyneleet nousivat silmiin kun piti lähteä tempovan taaperon kanssa kohti päiväkotia vajaan neljän tunnin unisaldolla. Tätäkö tää nyt on?

Vaikka en oo luonteeltani luovuttaja, oon käynyt sisäistä kamppailua itseni kanssa. Onko noloa lopettaa työt kun on vasta päässyt vauhtiin? 

Enhän mä oikeasti edes haluaisi lopettaa. Työ on mukavaa ja just sitä, mikä mua kiinnostaa. Oon saanut ihan unelmaduunin ja mä tykkään tehdä sitä. Entinen kotiäiti mun sisällä on silti vaikeroinut hiljaa, koska muutosta on tullut liikaa ja liian nopeasti. Taapero sopeutuu, mutta äiti ei sittenkään niin sulavasti. 


Mutta tiedättekö; sain tänään sovittua työajan lyhennyksestä. Mä oon niin helpottunut. 

8 kommenttia:

  1. Hienoa, että sait sovittua työajan lyhennyksestä! :) Teillä kyllä uusi arki alkoi rytinällä, joten varmasti kestää oma aikansa tottua <3 Onneksi nyt on kesä ja valoisat päivät, tuovat pehmeyttä muutokseen.

    Tsemppiä, eiköhän se siitä, pikkuhiljaa <3

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kun sait sovittua työajan lyhennyksestä! On se arki ja ne ruuhkavuodet niin kuluttavia. Ja jos ei ole (taloudellisesti) pakko, niin hyvä jos työtä voi keventää. Itse olen hoitovapaalla vakityöstäni, tarkoitus reilun vuoden päästä palailla työhön. Kaikki toitottaa, että miten hienoa kun on vakityö, mutta minä en aio työhöni palata. Hoitoalalla esim sijaisuuksia riittää ja toivottavasti jossain vaiheessa toisenlainen vakityö. Olen myös menettänyt monet yöuneni työstä ja siellä jaksamattomuudesta stressatessani. En koe sen arvoiseksi, minkä rahan vakityöstäni saan. Minulle syksyt ovat aina todella uuvuttavia, ja pitkään mietin että miksi minä en jaksa sitä arkimankelia samalla tavalla kuin muut. Pitkään meni, että hyväksyin että minä olen minä ja opin kuuntelemaan itseäni. Herkkänä ihmisenä kuormitun sosiaalisista tilanteista niin, että se vie voimia pois perheeltäni. Ja se on minulle niin tärkeä asia, oma perhe , ettäheidän vuoksi täytyi ja sain ja olen kiitollinen että pystyin myös keventämään työaikaani. Nyt kun vielä saan hieman "alaa vaihdettua" , hoitotyötä kyllä, mutta toisen tyyppistä, niin olen oikein tyytyväinen.
    Tämä oli vain minun tarinani, en ole blogiisi tarkemmin tutustunut. Mutta pointtina oli se, että hienoa kun kuuntelit itseäsi <3
    Tsemppiä arkeen!
    T. Äiti kolmelle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️ Kiitos kun kerroit! Toi herkkyys kuulostaa pitkälti samalta kuin itellä. Välillä täytyy vaan saada olla ihan rauhassa ja hissukseen.

      Poista
  3. Uuteen arkeen totutteleminen on stressaavaa. Anna ajan kulua ja uuden päivärytmin/rutiinin tasaantua. Jos olo ei helpota, lopeta. Mikään ei ole tärkeämpää kuin itsestä huolehtiminen. Kyllä työvuosia ehtii vielä kertyä, liiaksikin. :D Tsemppiä uuteen arkeen, oot ihana! ❤️❤️
    - S

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä uuteen arkeen! Itseä ahdisti kolme vuotta sitten kovasti kun piti palata hoitovapaalta töihin, vaikka olin edelleen osittaisella hoitovapaalla eikä lapsi edes mennyt päiväkotiin. Voin siis kuvitella tilanteesi. Sitten helpotti kun tulin uudelleen raskaaksi ja tiesin että saan taas pian jäädä kotiin lasten kanssa. Syksyllä koittaa taas osa-aikainen töihin paluu, joka tuntuu ajatuksena epämiellyttävältä, varsinkin siksi kun tietää ettei kotivuosia lasten kanssa enää luultavasti edessä ole. Aion kuitenkin jatkaa osittaisella hoitovapaalla sinne asti kun kuopus täyttää sen kolme vuotta eli ensi kesään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tuo osittainen onnistuu. 😊 Tsemppiä!

      Poista

Kiitos kommentista! ♥