Kaksplus.fi

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Korkea kuume lapsella

Viime päiviin on kuulunut lähinnä töitä, töitä ja töitä. Töiden myötä tulevan kiireen kuitenkin pysäytti neljänkympin kuume. Kova kuume iski tuohon muksuun ihan puskista. Mä jäin töistä vuorostani kotiin, koska viime räkätaudin hoitovastuussa oli mies. 



Leolla on ollut sahaava kuume eilisestä. Ollaan annettu vuorotellen ibuprofeenia ja parasetamolia, jotka laskee kuumetta asteen verran. Kuume heiluu jatkuvasti 39,0 ja 40,5 välillä. Käytiin pyörähtämässä terveyskeskuksessa ja toistaiseksi ei mitään suurempaa huolen aihetta, mutta katsotaan miten tehdään jos tämä kuume nyt vielä jatkuu samanlaisena huomisenkin. Muita oireita ei juurikaan ole, pientä yskää ja ruokahaluttomuutta lähinnä. Ihmeen reipas tyyppi kuumeesta huolimatta.

Korkea kuume tietysti vaatii osansa, joten riittävästä juomisesta täytyy pitää huoli. Ostin kaupasta Leon lemppareita; appelsiinimehukeittoa ja pillimehuja. Ruokahaluttomuutta ollaan kompensoitu autokekseillä. Muuta syötävää tuohon ei oikeastaan ole juuri mennyt. Tuuletus on ollut täysillä ja vaatteet vähissä. Terassilla istuskellessa saatiin vähän jäähdyteltyä. Onneksi nyt on viileät ilmat kun toi poika on yks hikipatteri.


Palaan paremmalla ajalla kirjoittelemaan enemmän. Nyt on vaikea kerätä ajatuksia miksikään erityisen järkeväksi. Kauniita unia!

6 kommenttia:

  1. kysele lääkäriltä resepti pronaxenii. Meillä oli 2veel ihan sama tossa vähä aikaa sitte mut toi lääke sit autto 😊 paranemisia ❤️

    VastaaPoista
  2. Moi! Onko teillä sairastettu vauvarokko? Meillä tuli pojalle vasta pari vuotiaana, monta päivää kova kuume, pari lääkärikäyntiä ja lopulta näppylät ilmaantuivat ja kuume laski 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo ollut vielä! Leolle ei tullut näppylöitäkään, niin mikälie sitten olikaan. 🤔

      Poista
  3. Ettei vaan olisi vauvarokko? Vai onko teille jo kyseinen tauti sairastettu? Meillä nimittäin juuri pienin sen viime viikolla sairasti. Kolme päivää korkea kuume ja sitten ilmestyi näpyt. Sehän sairastetaan vain kerran. Paljon tsemppiä pienelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️❤️ Kiitos! Joku muu taisi olla. Tai sitten näpyt unohtivat tulla 😅

      Poista

Kiitos kommentista! ♥