tiistai 26. joulukuuta 2017

Epätäydellistä ja hiton tylsää.

Lähiaikoina moni mun seuraama blogi on lopettanut. Samaa oon miettinyt itsekin. Tuntuu ettei oikeen ole enää mitään tähän blogimaailmaan annettavana. En silti ole lopettamassa, en ihan vielä. Lapset kasvavat ja aikataulut tiivistyvät. Aika ei riitä. Mielenkiinto on vähissä. Kuvat ovat pääasiassa pimeitä, tärähtäneitä ja päivän kohokohta on kahvitauon pulla. Kahvitauon pullasta on paha vääntää tutorialia, diy-ohjetta tai 5+1 syytä rakastaa -postausta.


Jotta somessa ja blogimaailmassa pärjää pitää olla joku selkeä juttu millä erottua. Kauniit kuvat, vaaleat kodit ja hauskat jutut houkuttelevat seuraajia. Mitäs sitten kun on vain tämmöne tavallinen työssäkäyvä äiti, eikä edes mikään menestynyt uraäiti? Ihan perus kasista neljään työtä ja silti kuun lopussa vähiin käyvä tilisaldo. Täytyisi oikeasti tehdä hommia erottuakseen miljoonan blogin joukosta. Someen käytetty aika ei enää tunnu tärkeältä kun pikkukakkosen jälkeen kuluu silmänräpäys seuraavaan työpäivään.



Kaikki hupsun hauskat juttuset äitistereotypioista ja lapsiperhe-elämästä on jo kirjoitettu. Mä en jaksa taipua siihen yhteen, ainoaan ja oikeaan äitimuottiin yhtä tosissani kuin kotiäitivuosina. Mua ei enää naurata "tykkää jos sinäkin vaihdoit vaipan tänään viisitoistatuhatta kertaa" -jutut, koska me äidit ollaan oikeasti paljon enemmän kuin mediassa tykätään lokeroida.

Vähän huomaamatta oon luopunut lähestulkoon jokaisesta kasvatusperiaatteesta, mitä joskus kaavailin. Mikään ei ole enää täydellistä ja loppuun asti mietittyä. Meidän elämä on blogimaailman mittapuulla hiton tylsää. Tehdään niin kuin ehditään ja yritetään syödä kasviksia edes joskus. Jos ohikulkevat mummot pyrkivät antamaan kasvatusneuvoja, kysyn, että milloin sopis tuoda hoitoon. Välillä äyskin takaisin. Menetän hermoni uhmailijaan tsiljoona kertaa päivässä, vaikka tiedän paremmin. Kiintymysvanhemmuuden Facebook-ryhmä istuu mun olkapäällä hiljaa tuomitsemassa. En kierrätä, syö luomua tai urheile. Joskus ostan smoothien ja otan siitä kuvan.



Tavoitteellisuus on tippunut blogista pois. Ehkä se näyttäytyy teille hyvänä tai sitten huonona. Tiedä sitten. 

Vuonna 2018 en yritä tavoittaa postauksillani ketään muita ku just sut siellä. Lupaan myös kiroilla enemmän ja kaunistella vähemmän. Olla just sellanen kun oon. 


22 kommenttia:

  1. ♥ Jei, just näin. Sä ja sun blogi ootte just hyviä näin omina itteinä ;)

    VastaaPoista
  2. Sä oot hyvä juuri noin <3

    VastaaPoista
  3. Aamen! Se on just näin. Jään seuraamaan, yhä.

    VastaaPoista
  4. Hei!

    Mulle sun blogi on tuonut suurta lohtua, just siks että siitä huomaa ettei muillakaan ole niin täydellistä! Ja silti vaikutat näin somen kautta ainakin ihan mahtavalta äidiltä! Tsemppiä kiireiseen elämänvaiheeseen! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtava kuulla! Kiitos paljon ja sinne myös! 😄 Kiireistä, mutta ihan kivaa ❤️🙏🏻

      Poista
  5. Hyvä ja hauska kirjoitus. Täytyy sanoa, että mulla on kanssa ollut jo pidemmän aikaa motivaatio blogin suhteen täysin nollassa. Kun on pitänyt valita, käytänkö vapaat hetkeni telkkarin edessä vai kerraten blogiini asioita, mitkä mä oon jo kertaalleen elänyt, niin kyllä se telkku on vienyt voiton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 🙏🏻 ihan sama vika! Kun aika ei riitä vaan kaikkeen niin täytyy vähän punnita 😊

      Poista
  6. Harvoin kommentoin mitään, mutta pakkoa sanoa, että vaikka itselläni on blogit jääneet vähän unholaan, niin katson esimerkiksi sun instagram storyt ja ne on ihanan aitoja, hauskoja ja samastuttavia. Älä lopeta ainakaan niitä :D

    VastaaPoista
  7. Ja just sellasena sua kaivataan 😘

    VastaaPoista
  8. Eikä, ku tää blogi on just hyvä näin! Terkuin vakiolukija, joka on odotellut milloin taas tulee uusi postaus. Just tätä tää blogimaailma kaipaa, vertaistukea ihan tuikintavalliseen perhearkeen, tää blogi ei vääristä todellisuutta vaikka voin uskoa, että ne sotkuisimmat nurkat jätetään piiloon kuvaa ottaessa 😉 tää on ihan paras! Alusta asti lukenut! 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit, tosi kiva kuulla! Kaikista pölyistä ei tosiaan kehtaa kuvia ottaa, mut ei kyllä sommitellakaan viitsi 😄 Tai vaikka viitsis niin 5min ja sama sotku..

      Poista
  9. Miten mä luin tän vasta nyt? IHANA ja aito postaus. <3 parasta on ne ihan tavalliset äidit. Et kä sä kyllä mun mielestä oo tylsä saatika perus tavallinen. Vaan sellanen 10+ aina.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥