maanantai 23. huhtikuuta 2018

Pakotin itseni jaksamaan

Mietin jatkuvasti näitä tekstejä kirjoittaessani, että kusenko omaan nilkkaani painamalla julkaise -nappia. Vain tehokkaat ja onnelliset ihmiset menestyvät. Mitä jos ruudun takana istuu tulevaisuuden työnantaja, naapuri tai joku, ihan vain huvikseen ilkkumassa? Toisaalta, jos joskus mua ei palkattaisi näiden kirjoitusten takia, ei se varmasti olisikaan mun paikkani. Hyvä työnantaja ymmärtää sen minkälainen työntekijä uupuu – vaativa ja tunnollinen; hyvä työntekijä. Hoitajana saa vain yrittää pelastaa kaikki minimiresursseilla. Aion kouluttautua tulevaisuudessa toiseen ammattiin, koska työn realiteetit eivät kohtaa arvostuksen kanssa. 


Avun hakeminen nykyisessä someyhteiskunnassa on vaikeaa. Kun kaikki muutkin jaksavat, miksen minäkin jaksaisi? Kun kaikki muutkin tekevät työnsä, harrastavat, järjestävät, siivoavat ja näyttävät onnellisilta, miksen minäkin? Vaatimukset hyvälle elämälle, harrastamiselle, ruokavaliolle, parisuhteelle, perhe-elämälle ja kodille ovat korkealle. Kaikki – minä mukaan lukien – hokevat, että tavallinen riittää, mutta samalla pitävät yllä sisäisiä standardeja ja jättävät näyttämättä raivonpuuskat, itkut ja epäonnistumisen tunteet. On vaikeaa myöntää, ettei jaksa vaikka puitteet ovat kunnossa. 

Oon ollut sairaslomalla nyt viikon. Olo on raskas. Nukun edelleen yöni huonosti. Näen painajaisia ja säpsähtelen aamuöisin hereille. Oon tehnyt tietoisesti töitä sen eteen, että saisin sammutettua sen päässäni huutavan työnjohtajan äänen. Nyt ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Mitään pahaa ei tapahdu, jos tekemättömät asiat odottavat. Töitä ei tarvitse nyt stressata, silti avaan päivittäin työsähköpostin vaikka tiedän ettei pitäisi.  Ei tarvitse kiirehtiä. 

Lepään päivät ja yritän tuntea muutakin kuin pettymystä. Kuuntelen musiikkia, maalaan, kirjoitan ja tuijottelen kattoon. Käyn koiran kanssa ulkona ja mietin tulevaisuutta. Mihin tässä mennään? Todennäköisesti ihan toiseen suuntaan ja olen siitä innoissani. Mahdollisuudet antavat voimaa. Mun ei tarvitse jaksaa tai kestää mahdottomia.

9 kommenttia:

  1. Voimia! Oma kokemukseni on ajalta, kun jouduin työpaikkakiusatuksi edellisessä työssäni. Koin sen jälkeen pitkään väsymystä ja voimattomuutta, jopa läheseiset ja ennen mulle tärkeät ihmissuhteet tuntuivat vievän voimia. Itselleni nuo ajat ovat jo takana, ja haluankin toivottaa sulle kovasti tsemppiä! Anna itsellesi aikaa ja lepää, toivottavasti pian helpottaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti rehellisistä ja koskettavista kirjoituksista. Hyvä, että olet nyt sairaslomalla. Lepää, ota aikaa itsellesi. Voimia!!

    VastaaPoista
  3. Nää sun kirjoitukset antaa voimaa muillekin jotka pystyy samaistumaan sun tunteisiin, ei kaikki jaksakaan, eikä tarvitaan. Nyt lepäät ja otat rauhassa❤

    VastaaPoista
  4. Kiitos että kirjoitat näistä, samojen ongelmien kanssa painiessa on lohduttavaa saada vertaistukea. Itsellänikin meni pasmat suorittajana ihan sekaisin kun uusi vakituinen työ ei ollutkaan niin upea kun mitä ajattelin. Uniongelmat, ärtyisyys ja yleinen väsymys painoivat päälle kunnes viime viikolla vihdoin uskalsin käydä irtisanoutumassa (koeajalla). Kun lähdin ovesta tunsin itseni ihan luuseriksi, kuka ääliö nyt irtisanoutuu vakinaisesta paikasta kun toisaalla on tarjota vain pätkäpaikka. Mutta ei enää huvittanut olla kotona lapselle ja miehelle kiukutteleva monsteri.

    Itsensä soimaamisesta ja tekemättömyyden tunteesta oppii eroon, muutosta ajatteluun ei opi nopeasti mutta kun pikku hiljaa antaa itselleen samaa siimaa mitä muille niin helposti on valmis antamaan sen sijaan että tavoittelee täydellisyyttä oppii rauhoittumaan edes vähäsen. Samalla polulla pikku hiljaa eteenpäin menen itsekin.

    VastaaPoista
  5. Niin tiedän noin tunteet. Eka vuos töissä valmistumisen jälkeen on rankka! Ja vielä pienen lapsen vanhempana vielä rankempi. Riittämättömyyden tunne syö ihan sikana. Itse elän lähes samanlaisessa elämäntilanteessa. Yritänkin opetella ajattelemaan, että mä riitän just tälläsenä kuin mä oon. Töissä ei voi keretä tässä maailmanmenossa olemaan se kaikista täydellisin, liikaa hommaa yhdelle ihmiselle,ja sitä helposti lähtee kuvittelee, että kyse on vain minusta,ja miksi minulla ei riitä kaikki rahkeet tähän. Mutta kun työn menoon oppii pikku hiljaa ja huomaa, että ei ne muutkaan pysty siihen täydellisyyteen, mitä sitä kuvittelee, että pitäisi kyetä. Ei meidän tarvitse olla mitään koneita, miksi ei riitä olla ihan vain perusduunari. Kyllä se riittää. Ajan kanssa oma varmuus työhön kasvaa ja se taakkaa helpottuu huomattavasti, ei alussa pidä eikä voi kyetä kaikkeen, mitä sitä kuvittelee että pitäisi. Vaikka valmiita ollaan koulusta niin vasta vuosien saatossa meistä tulee raudanlujia ammattilaisia. Ja mitä kotitalouteen tulee, noh, samanlaista se kaikilla on. Instat ja facet vain vääristää kuvaa, että kaikilla olisi tiptop, monet niiiin elää vain muita varten sosiaalisessa mediassa ja se kuluttaa meidät loppuun. Ei muuta kuin nyt kaikki ahdistavat ajatukset pois harteilta ja kyllä me riitetään just tälläsinä tuikintavallisina tallaajina😊 Jos vain päästäisiin ajatuksesta "mitä muutikin ajattelee" eroon, niin elämä olisi aika helppoa. Ainakin itselläni, silloin vain voisi hymyillä eikä ahdistais vaikka pienen mokan olisikin päässyt tekemään, samapa se, kaikki mokaa ja aina ei jaksa siivota 😊

    VastaaPoista
  6. Helpottavaa kuulla, etten olekaan ainoa, jolle hoitotyön tuomat paineet tuntuvat liian suurilta kannettavaksi. Olen viittä vaille valmistumassa ja alan vaihto käynyt mielessä useamman kerran. Teen opintojen ohella sijaisuuksia ja keikkaa. Tykkään alastani ja työstäni, mutten kestä sitä, että minun täytyisi olla yli-ihminen, jotta voisin hoitaa potilaita oikein ja tarpeeksi.
    Paljon voimia sinulle ja kiitos, että kirjoitat rehellisesti.

    VastaaPoista
  7. Minusta tuntuu, että vaikka nykyään yhä enemmässä määrin puhutaan jaksamisesta ja sen loppumisesta, niin meillä silti vallitsee hieman sellainen niin sanottu naamiokulttuuri - harva uskaltaa myöntää, että voimat ovat lopussa. Kuitenkin tilastotkin sen kertovat, että yhä enemmän on heitä, joilla ne voimat ovat lopussa. Itse pidän aitona rohkeutena sitä, että pystyy sanomaan, että nyt on voimat lopussa. Usein nimittäin juuri sen myöntäminen on kaikkein vaikeinta. Arvostan siis kovastikin näitä tekstejäsi - joita itse asiassa juuri ensimmäistä kertaa eksyin lukemaan, kun blogisi löysin :)

    VastaaPoista
  8. This is my first time go to see at here and i am
    really pleassant to read everthing at one place.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥