lauantai 27. huhtikuuta 2019

Olisi pitänyt lopettaa paskan maistelu heti alkuunsa


Viime keväänä makasin päivän valoisat tunnit sängyssä silmät auki ja pimeät tunnit silmät kiinni. Popsin masennuslääkkeitä ja lapseni vitanalleja. Odotin kesän aurinkoisia päiviä, rantaveden kimallusta ja sitä ihanan, tavallisen tylsää normaaliuden tunnetta. Mikään ei tuntunut miltään, jos joltakin niin ahdistukselta. Aloitin maalauksen ja sisuunnuin maalaamaan niitä yhden taulunäyttelyn verran.


Työpsykologin vastaanotolla edessäni oli kolmekymppinen mies, josta ensisilmäyksellä olin jo tehnyt johtopäätökseni. Siitä huolimatta ensimmäisellä kerralla istuin hanat auki, viimeisellä kerralla naurahdin ovesta lähtiessäni, etten itkenyt puoliakaan ensimmäisen käynnin kyyneleistä. Ymmärsin olevani väärässä työpaikassa ja ehkä täysin väärällä alalla. Henkeni hädässä olin juossut vastatuuleen, kun olisi pitänyt vaan oikeastaan lopettaa paskan maistelu heti alkuunsa. 


Tänä keväänä hain uudelle alalle opiskelemaan. Olen opetellut pitämään politiikasta, innostunut sijoittamisesta ja maalannut tauluja muiden kotien seinille. Olen opetellut hengittämään syvään ja kohauttamaan olkia jos vituttaa liikaa, rauhoittumaan ja olemaan tekemättä kaikkia niitä asioita, joilla ei oikeastaan ole mitään merkitystä. En pese ikkunoita, leivo synttäreille, miellytä muita tai lopeta kiroilemista. 

Ei kaikki paska onneksi keräänny vain yhteen putkistoon. Vaikka olen tuhlannut elämästäni neljä vuotta ammattiin, joka ei enää osoita itsessäni minkäänlaista ylpeyttä, on se osoittanut itselleni ainakin sen mitä ja mikä nyt haluan olla. Tähän hetkeen ja työpaikkaani olen varsin tyytyväinen, näen kuitenkin itseni tulevaisuudessa tekemässä myös paljon muuta.